this is just me... me and my broken heart

Nonii, sain nyt tehtyä sit tän blogin..Monet on oottanu tätä, ja oon ylpee itestäni että sain tehtyä tän! En haluu laittaa mun nimeä tähän. Haluun pysyy salassa.. En oo voinu tehä tätä aikasemmin, koska en oo ollu ihan sujut itteni kans.. mutta musta tuntuu että voin nyt paremmin. tai en tiiä että voinko paremmin.. mut tuntuu erinlaiselta.. en oo onnellinen, mut yritän oppii tuntemaan itteni. Aattelin tässä nyt sitte kertoo vähän itestäni, ja siitä tuskasta mitä tunnen.Eli siis.. mulla ei oo kaikki hyvin.. tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, nii en voi yhtään hyvin..Mua kiusataan koulussa..potkitaan,tönitään,haukutaan. tuntuu hirveeltä herätä aamulla ja huomata että on ihan mustelmilla. En tajuu että mitä oon tehny väärin _kellekkään_. Ehkä oon vaan epäonnistunu ihmisenä..täydellisesti..Mulla ei oo montaa kaveria jolle voin puhuu, mutta ne harvat on mulle aivan tajuttoman tärkeitä. Suurin osa mun 'kavereista' on sellasia, että ku kerron niille mun ongelmista ja siitä etten voi hyvin. niin ne vaan sanoo että  "ok joo pärjäile moi"   MISTÄ NE TIETÄÄ ETTÄ TUUN AINA PÄRJÄÄN..musta tuntuu etten tuu pärjäämään pitkään.. mut oon saanu apua.. Muuten en sitte oikeestaan voi olla rauhassa missään, oon peloissani.. siis ihan oikeesti peloissani.  kukaan melkeen ei tiiä tästä mun pahasta olosta. mutta jos ihmiset tietäis että miten oikeesti voin, niin ehkä kaikki ymmärtäis mua paremmin.. ehkä oisin tykätympi. ehkä mulla ois helpompaa.. ehkä kaikki ois samallatavalla muuten.... mutta kaikki ymmärtäis mua...Ooon viillelly.. joo myönnän, olen nolo.  ja se tuntuu hirviän pahalta ku ihmiset sanoo että kerjään sääliä viiltelemällä! asiat ei tosiaankaan aina oo niin mustavalkosia. Rakastan sitä tunnetta ku saan satuttaa itteeni. Kaikki helpottuu hetkeksi! pystyn unohtamaan kaiken vähäksi aikaa, ja oikeestaan nautin siitä kivusta. sairasta vai mitä? Mut no.. tällanen mä oon.. Haluun vaan että kaikki ois taas hyvin. haluun pois täältä.  Tunnen itteni rumaksi ja lihavaksi.. haluun olla kaunis.. haluun olla laiha..Mun ruokahalu on lähteny.. ja samoin mun nukkuminen.. en pysty nukkumaan.. en jaksa tehä mitään. En välttämättä kauaa jaksa ees elää enää. tunnen itteni hyödyttömäksi.. ja älyttömän turhaksi.  oon ihan pohjalla.. en kestä tätä paskaa. Jos selviin tästä, nii lupaan kertoo kaikille mun kavereille kuinka paljon hyötyy niistä on ollu! en pärjäis ilman niitä:s en pärjäis hetkeekään.. Oon muutenki ruvennu ajatteleen enemmän.. oon ruvennu aatteleen asioita! ihan kaikkia.. ja oon ruvennu pohtiin että miks oon täällä? mihin mua tarvitaan?  Näin nopeelta veikkaukselta sanoisin että, ei mihinkään. Sillon ku oon oikein tympääntyny elämään. niin kirjotan päiväkirjaan.. tai nyt tänne blogiin! Ehkä tää on jonkulainen tapa purkaa hankalia asioita.. ja ehkä jotenki toivon että tän avulla saisin apua! vaikka nimettömänä kirjotanki. Ette muuten tiiä että kuin pahalta tuntu ku äiti sai tietää tästä kaikesta... se luuli että mulla on kaikki hyvin.. ja teeskentelinki että mulla oli. Sit yks ilta se tuli käymään mun koneella tekemässä jotain tilausta kai.. Mulla oli tossa pöydällä vihko.. se ei tienny että käytin sitä päiväkirjana.. että purin siihen mun ajatukset.. Sit se tarvi paperia ja se aukas sen vihon.. just niiltä sivuilta joissa oli tosi rankkaa tekstiä. Se ei kuulemma ois voinu uskoo että mä voisin kirjottaa niin..tyttö joka vaikuttaa aina niin onnelliselta ja tahtoo auttaa kaikkia.. loppujenlopuksi se on se kaikista haavoittuvaisin.... No... aluksi mua hävetti.. sit mua kadutti! Enimmäkseen tunsin vaa järjetöntä häpeää! mua itketti..samoin äitiä. me sit juteltiin siinä semmoset parikymmentä minuuttia..Tavallaan oon kiitollinen.. Sen avulla sain apua! mutta silti musta tuntuu että mikään ei oo parantunu:s olo vaan pahenee kokoajan! ja  asiat huononee.... No mutta nyt tuntuu niin pahalta että tää taitaa riittää. todennäkösesti en kirjoittele kovin usein.. tai jos innostun nii kirjotan jokapäivä:) mutta pitääpä nyt vähän kattoo:--)