i don't care anymore

Tää mun elämän alamäki vaa jatkuu ja jatkuu..tuntuu että tää jatkuu loputtomiin..että tää ei lopu koskaan. Millon mä saan kokea sen onnellisuuden tunteen?millon mä saan iloita muiden mukana ja pitää oikeesti hauskaa?millon on mun vuoro parantua ja selvitä tästä kaikesta paskasta..? Ehkä ei ikinä.. mutta mä todellaki ootan sitä hetkeä että tunnen mun sisimmässäki että oisin oikeesti kerranki onnellinen. Välillä musta tuntuu paremmalta.. mut sit taas vähän ajan päästä mieleala laskee huimasti...en jaksa hymyillä...en edes jaksa yrittää saada naamalleni sitä kauheaa tekohymyä jonka ihmiset nykyään näkee mun naamalla jokapäivä.. Esitän että mulla on kaikki hyvin. En haluu huolestuttaa mun läheisiä.. en haluu että ne joutuu kärsimään mun takia..Mun oman hyvän olon eelle laitan aina mun lähimmäisten hyvän olon... Ihan sama vaikka mä joutuisin kärsimään koko loppuelämäni.. kunha mulle läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin...Mua ahdistaa ihan kokoajan.. itken usein..tosi usein..koulussa..kotona..kavereiden kans...Se vaan tulee jostain..En voi sille mitään... Mua ei onneksi kiusata enään.. ehkä ne ihmiset on tajunnut että kuin säälittävää se on.. ehkä ne tajus kui paljo muhu sattuu..saan silti tosi paljon..ihan tosi paljon..semmosia vihaisia katseita mun ympäriltä.. niinku kukaan ei oikeesti pitäis musta yhtään...en itekkää enää pidä itestäni.. mua ällöttää ees ajatella itteeni.. oon aivan järkyttävä ihminen.. oon tehny paljon virheitä..siis ihan tosi paljon..ei kai ihmiset muuten mua vihais? oonko epäonnistunu ihmisenä ihan täydellisesti? vastaukseksi sanoisin että,kyllä olen. Miksi muuten mua vihattais näin äärimmäisen paljon? Oon miettiny myös paljon että mikä saa mut vihaamaan itteeni nii paljon? Se tuska mun sisällä.. se viha..se suru..se ahdistus..se pelko...ja se kipu..nää kaikki tunteet vaan pyörii mun mielessä yhtä aikaa.. nää pyörii ympyrää.. En tiedä että mistä ne on mun ajatuksiin tullu. Mutta en saa niitä myöskään pois mun mielestä..vaikeita asioita..näitä mä pohdin joka päivä.. No..tää mun syömishäiriö on pahenemaan päin..siis joo.. mulla on syömishäiriö.. Kuulin siitä ite ihan vasta.. Omasta mielestäni syön paljon..syön liikaa..Pärjäisin varmasti vähemmälläki..En mä tarvii niin paljoo ruokaa.. Mun päässä on joku ääni, joka ei anna mun syödä.. se sanoo "Ei sun tarvi sitä noin paljoa ottaa, olet lihava"  "Et sä tarvi ruokaa"  "Vähennä tota sun syömistä" "Jos syöt,sun treenata KOVAA"  "Jos syöt, sun täytyy rääkätä itseäsi"       Tietenki mä sitten ihan suosiolla jätän syömättä..ei mulla mee ees ruoka alas enää..Oon yhen asian takia tosi onnellinen..En tunne mun nälkää enään kunnolla..Eli mun ei tarvitse syödä jokapäivä.. monesti pärjään sillä, että juon vähän enemmän.. juon vettä.. siinä ei ole kaloreita..En liho paljoa..se saa mut tuntemaan itteni tärkeämmäks..hyödylliseks ja kaikinpuolin hyväks ihmiseks..  No mulla siis oli tänään terkkari aika.join ennen sitä monta lasillista vettä ettei terveydenhoitaja huomaisi runsasta painonputoamista..sillä en halua että hän huolestuu..En mä tarvi paljoo apua.. mun mielestä mulla on kaikki ihan hyvin.. tai no.. ei hyvin.... Mut kai mä pärjään yksin? Jos en jaksa niin todennäköisesti romahdan ihan täysin........  Viiltely on palannut..haavat ovat syvempiä...ne auttaa tuskaan.. Nautin siitä ku nään että mä joudun kärsimään.. se tunne..tuntuu niinku olisin taivaassa..Jotenki sairasta ehkä.. Noh.. mulla oli se psykiatri aikaki tänään.. Sain todella hankalan tehtävän läksyksi.. mun pitää seuraavan viikon ajan kirjottaa _jokapäivä_  itestäni jotain  _positiivista_ .. Se tulee oleen hankalaa.. en tiedä miten pystyn siihen...Asiat eivät saa liittyä mitenkään painoon tai ruokaan.. Eli en saa kirjottaa esimerkiksi että  "en syönyt"  sillä mun mielestähän se on positiivista...No mutta mitä ihmettä mä keksin?  en todennäkösesti mitään.. Musta tuntuu niinku mä kuolisin sisältäpäin...siis mun vaihtoehot käy todellakin vähiin.. en enää tiiä että mitä teen..milloin teen..miksi teen.. Elämäni on kaikilta osin turhaa. Ennen mä nautin ihmisten seurasta.. nykyään mua ahistaa se.. oon usein ihan hiljaa...sen takia mun kavereita katoilee myn ympäriltää.. Ne ei jaksa enää auttaa mua.. ne ei tajua että kuinka huonosti mun asiat todellisuudessa on...ne ei välitä...  MY LIFE IS LIKE HELL

this is just me... me and my broken heart

Nonii, sain nyt tehtyä sit tän blogin..Monet on oottanu tätä, ja oon ylpee itestäni että sain tehtyä tän! En haluu laittaa mun nimeä tähän. Haluun pysyy salassa.. En oo voinu tehä tätä aikasemmin, koska en oo ollu ihan sujut itteni kans.. mutta musta tuntuu että voin nyt paremmin. tai en tiiä että voinko paremmin.. mut tuntuu erinlaiselta.. en oo onnellinen, mut yritän oppii tuntemaan itteni. Aattelin tässä nyt sitte kertoo vähän itestäni, ja siitä tuskasta mitä tunnen.Eli siis.. mulla ei oo kaikki hyvin.. tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, nii en voi yhtään hyvin..Mua kiusataan koulussa..potkitaan,tönitään,haukutaan. tuntuu hirveeltä herätä aamulla ja huomata että on ihan mustelmilla. En tajuu että mitä oon tehny väärin _kellekkään_. Ehkä oon vaan epäonnistunu ihmisenä..täydellisesti..Mulla ei oo montaa kaveria jolle voin puhuu, mutta ne harvat on mulle aivan tajuttoman tärkeitä. Suurin osa mun 'kavereista' on sellasia, että ku kerron niille mun ongelmista ja siitä etten voi hyvin. niin ne vaan sanoo että  "ok joo pärjäile moi"   MISTÄ NE TIETÄÄ ETTÄ TUUN AINA PÄRJÄÄN..musta tuntuu etten tuu pärjäämään pitkään.. mut oon saanu apua.. Muuten en sitte oikeestaan voi olla rauhassa missään, oon peloissani.. siis ihan oikeesti peloissani.  kukaan melkeen ei tiiä tästä mun pahasta olosta. mutta jos ihmiset tietäis että miten oikeesti voin, niin ehkä kaikki ymmärtäis mua paremmin.. ehkä oisin tykätympi. ehkä mulla ois helpompaa.. ehkä kaikki ois samallatavalla muuten.... mutta kaikki ymmärtäis mua...Ooon viillelly.. joo myönnän, olen nolo.  ja se tuntuu hirviän pahalta ku ihmiset sanoo että kerjään sääliä viiltelemällä! asiat ei tosiaankaan aina oo niin mustavalkosia. Rakastan sitä tunnetta ku saan satuttaa itteeni. Kaikki helpottuu hetkeksi! pystyn unohtamaan kaiken vähäksi aikaa, ja oikeestaan nautin siitä kivusta. sairasta vai mitä? Mut no.. tällanen mä oon.. Haluun vaan että kaikki ois taas hyvin. haluun pois täältä.  Tunnen itteni rumaksi ja lihavaksi.. haluun olla kaunis.. haluun olla laiha..Mun ruokahalu on lähteny.. ja samoin mun nukkuminen.. en pysty nukkumaan.. en jaksa tehä mitään. En välttämättä kauaa jaksa ees elää enää. tunnen itteni hyödyttömäksi.. ja älyttömän turhaksi.  oon ihan pohjalla.. en kestä tätä paskaa. Jos selviin tästä, nii lupaan kertoo kaikille mun kavereille kuinka paljon hyötyy niistä on ollu! en pärjäis ilman niitä:s en pärjäis hetkeekään.. Oon muutenki ruvennu ajatteleen enemmän.. oon ruvennu aatteleen asioita! ihan kaikkia.. ja oon ruvennu pohtiin että miks oon täällä? mihin mua tarvitaan?  Näin nopeelta veikkaukselta sanoisin että, ei mihinkään. Sillon ku oon oikein tympääntyny elämään. niin kirjotan päiväkirjaan.. tai nyt tänne blogiin! Ehkä tää on jonkulainen tapa purkaa hankalia asioita.. ja ehkä jotenki toivon että tän avulla saisin apua! vaikka nimettömänä kirjotanki. Ette muuten tiiä että kuin pahalta tuntu ku äiti sai tietää tästä kaikesta... se luuli että mulla on kaikki hyvin.. ja teeskentelinki että mulla oli. Sit yks ilta se tuli käymään mun koneella tekemässä jotain tilausta kai.. Mulla oli tossa pöydällä vihko.. se ei tienny että käytin sitä päiväkirjana.. että purin siihen mun ajatukset.. Sit se tarvi paperia ja se aukas sen vihon.. just niiltä sivuilta joissa oli tosi rankkaa tekstiä. Se ei kuulemma ois voinu uskoo että mä voisin kirjottaa niin..tyttö joka vaikuttaa aina niin onnelliselta ja tahtoo auttaa kaikkia.. loppujenlopuksi se on se kaikista haavoittuvaisin.... No... aluksi mua hävetti.. sit mua kadutti! Enimmäkseen tunsin vaa järjetöntä häpeää! mua itketti..samoin äitiä. me sit juteltiin siinä semmoset parikymmentä minuuttia..Tavallaan oon kiitollinen.. Sen avulla sain apua! mutta silti musta tuntuu että mikään ei oo parantunu:s olo vaan pahenee kokoajan! ja  asiat huononee.... No mutta nyt tuntuu niin pahalta että tää taitaa riittää. todennäkösesti en kirjoittele kovin usein.. tai jos innostun nii kirjotan jokapäivä:) mutta pitääpä nyt vähän kattoo:--)